Yleistaitoteoria ja taitojen harjoittelu urheilussa

mennessä hifype | 22.5.2020 | Yleinen

Yleis­tai­to­ja ei ole olemassa

Suu­rin osa val­men­nus­kir­jal­li­suu­des­ta viit­taa ylei­siin moto­ri­siin omi­nai­suuk­siin. Näil­lä tar­koi­te­taan yleen­sä voi­maa, nopeut­ta, kes­tä­vyyt­tä, liik­ku­vuut­ta ja tai­ta­vuut­ta. Näi­den väi­te­tään ole­van ylä­kä­sit­tei­tä, joi­den siir­to­vai­ku­tus on erit­täin hyvä käsit­teen alla. Esi­mer­kik­si pel­käs­tään nopeus voi­daan jakaa lukui­siin eri ala­la­jei­hin, jois­sa toi­sen kehit­tä­mi­nen ei kehi­tä tois­ta. Yleis­tai­dot eivät ole erik­seen har­joi­tet­ta­vis­sa, vaik­ka niin väi­te­tään. Oli­si­ko yleis­ten moto­ris­ten omi­nai­suuk­sien sijaan tar­kas­te­lus­sa siir­ryt­tä­vä tar­kem­min yksit­täi­siin moto­ri­siin taitoihin?

Lähek­käin ole­vat tai­dot eivät kor­re­loi kes­ke­nään kovin­kaan vah­vas­ti. Näyt­täi­si sil­tä, että on monia eri­lai­sia moto­ri­sia mal­le­ja ja ei ole yhtä yleis­tai­to­ja, jon­ka alle nämä voi­si­vat raken­tua. Esi­mer­kik­si Drowatz­ky & Zucca­to (1967) tes­ta­si­vat kuut­ta eri tasa­pai­no­tes­tiä ja miten koe­hen­ki­löt pär­jää­vät näis­sä tes­teis­sä. Jos tasa­pai­no yleis­tai­to oli­si yksi mal­li niin, sil­loin yhdes­sä tes­tis­sä pär­jää­mi­nen oli­si yhtey­des­sä pär­jää­mi­seen hyvin kai­kis­sa tes­teis­sä. Kui­ten­kin tulok­sis­sa kor­kein kor­re­laa­tio oli vaa­ti­ma­ton r=0.31 tar­koit­taen vain noin 9,6 % yhteyt­tä tes­tien välil­lä! Val­men­ta­mi­ses­sa kes­kit­ty­mi­sen tuli­si­kin olla enem­män yksit­täi­sis­sä moto­ri­sis­sa tai­dois­sa kuin yleis­tai­dois­sa. Miten näi­tä tuli­si sit­ten harjoittaa?

Mik­si tai­toa har­joi­tel­laan tie­toi­sel­la tasolla?

Yleen­sä har­joit­te­lus­sa val­men­ta­ja antaa kog­ni­tii­vi­sel­la tasol­la ohjei­ta urheilijalle/urheilijoille. Urhei­li­ja yrit­tää kuun­nel­la ja sisäis­tää asian ja sen jäl­keen tie­toi­ses­ti kor­ja­ta vir­heel­li­sen suo­ri­tuk­sen. Tai­to­jen har­joit­te­le­mi­nen tie­toi­sel­la tasol­la on aivan lii­an hidas­ta. Pelis­sä ja suo­ri­tuk­ses­sa reflek­sit kor­jaa­vat eni­ten lii­ket­tä, joten har­joit­te­lun­kin tuli­si olla samanlaista!

Nopeat liik­keet suun­ni­tel­laan etu­kä­teen ja sit­ten ne vain toteu­te­taan. Kehol­la ei ole aikaa pro­ses­soi­da kaik­kea palau­tet­ta vir­heis­tä ja kor­ja­ta nii­tä suo­ri­tuk­sen aika­na, vaan liik­keet toteu­te­taan ennal­ta raken­ne­tun mal­lin mukaan. Liik­keen aika­na on lii­kaa liik­ku­via lihak­sia ja nive­liä, joi­ta pitää kont­rol­loi­da. Rajoit­tu­nut tie­toi­nen tasom­me ei mil­lään pys­ty kont­rol­loi­maan näi­tä kaik­kia liik­keen aika­na. Esi­mer­kik­si uima­hyp­pää­jä ei pys­ty suo­ri­tuk­sen aika­na kont­rol­loi­maan suu­res­ti lii­ket­tään, vaan palau­te liik­kees­tä tulee vas­ta liik­keen jäl­keen. Esi­mer­kik­si kei­hään­heit­tä­jä voi poh­tia hei­ton jäl­keen mil­täs se nyt tun­tui ja mitäs sii­nä oikein tapah­tui. Har­joit­te­lul­la voi­daan raken­taa uusia moto­ri­sia ohjel­mia tai paran­taa van­ho­ja. Moto­ri­nen ohjel­ma sisäl­tää aluk­si mitä lihak­sia käy­te­tään, mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä ja kuin­ka pitkään.

Moto­ri­set etu­kä­teen suun­ni­tel­ta­vat ohjel­mat pitä­vät sisäl­lään aina­kin seu­raa­vat asiat:

• Käs­kyt lihak­sil­le, mit­kä lihak­set supis­tu­vat ja kuin­ka voi­mak­kaas­ti sekä kuin­ka kau­an supistuvat
• Mit­kä lihak­set osal­lis­tu­vat, lihas­ten supis­tu­mis­jär­jes­tys, lihas­ten voi­ma, supis­tus­ten ajoi­tus ja kesto
• Nivel­ten vapausas­teen kont­rol­loi­mi­nen yhdek­si yksiköksi
• Kehon ryh­dil­li­set asiat
• Reflek­sien modu­loi­mi­nen, jot­ta tavoi­te saa­vu­te­taan (kat­so videot)

Har­joit­te­lul­la saa­te­taan saa­vut­taa tila, mis­sä joi­ta­kin reflek­se­jä­kin pys­ty­tään hal­lit­se­maan, jot­ta suo­ri­tus oli­si mah­dol­li­sim­man hyvä. Aloit­te­le­val­la har­joit­te­li­jal­la muo­dos­tuu pal­jon yksit­täi­siä eril­li­siä moto­ri­sia ohjel­mia, jot­ka har­joit­te­lun myö­tä sulau­tu­vat yhdek­si koko­nai­sek­si moto­ri­sek­si ohjel­mak­si. Sik­si hui­puil­la tai­to näyt­tää niin hel­pol­ta ja suju­val­ta. Kun aloit­te­le­val­la se voi olla vähän kul­mi­kas ja tök­säh­te­le­vä. Tämä joh­tuu sii­tä, että aina pitää akti­voi­da uusi moto­ri­nen ohjel­ma ja se on kömpelöä.

Tai­don har­joit­te­lu aut­taa moto­ris­ta ohjel­maa kehit­ty­mään ja lisää vapausas­tet­ta sekä liik­kee­seen tulee enem­män liik­ku­via osia, jot­ka lopul­ta näky­vät tai­dok­kaam­pa­na lyön­ti­nä. Tavoi­te pysyy koko ajan sama­na. Osua pal­loon ja saa­da se johon­kin halut­tuun koh­taan tip­pu­maan. Berns­tein (1967) kut­suu tätä ensim­mäis­tä oppi­mi­sen vai­het­ta vapausas­teen ongel­mak­si. Kaik­ki kehon eri lihak­set ja nive­let ovat vapai­ta liik­ku­man use­aan eri suun­taan, Oppi­ja ei vie­lä osaa kont­rol­loi­da kaik­kea tätä vapaut­ta ja siten keho vähen­tää ei-tär­keim­mät kehon osat pois aloit­te­le­val­ta tai­don oppi­jal­ta, jot­ta tavoit­tees­sa onnistutaan.

Myö­hem­min oppi­ja voi ruve­ta otta­maan mukaan enem­män vapausas­tet­ta, jot­ka oli­vat aluk­si “jää­ty­nei­tä”.

Tämä mah­dol­lis­taa nopeam­man ja suu­rem­man voi­man­tuo­ton var­sin­kin nopeis­sa liik­keis­sä (kuva 2). Kaik­kein koke­neim­mat urhei­li­jat oppi­vat Berns­tei­nin mukaan hyö­dyn­tä­mään kehon pas­sii­vi­sia ele­ment­te­jä, kuten momen­tu­mia, elas­ti­suut­ta, pai­no­voi­maa ym. Tämä joh­taa tehok­kaam­paan liik­keen suo­rit­ta­mi­seen ja pie­nem­pään ener­gian tuh­lauk­seen. Esi­mer­kik­si lämää­mi­nen jää­kie­kos­sa vaa­tii mai­lan elas­ti­suu­den hyö­dyn­tä­mis­tä ja esi­mer­kik­si aloit­te­le­vat jää­kiek­ko­pe­laa­jat eivät opi ensim­mäi­sek­si lämäämistä.

Ryt­mi on moto­ris­ten ohjel­mien pohja

Nopeat liik­keet ovat jokai­nen eri­lai­sia, vaik­ka moto­ri­nen ohjel­ma taus­tal­la oli­si sama. Schöll­horn seu­ra­si yhden koko vuo­den ajan tois­tai­si­ko kak­si huip­pu­kie­kon­heit­tä­jä heit­to­liik­keen­sä täs­mäl­leen saman­lai­se­na (Savels­bergh et al, 2010). Vuo­den aika­na urhei­li­jat eivät tois­ta­neet ker­taa­kaan samaa heit­toa kah­des­ti. Lii­ke ei ole kos­kaan täy­del­li­ses­ti saman­lai­nen, vaik­ka usein tavoi­tel­laan­kin sitä yhtä tiet­tyä täy­del­lis­tä tek­niik­ka. Moto­ri­nen ohjel­ma sovel­le­taan aina eri ympä­ris­töön ja tilan­tei­siin. Esi­mer­kik­si sul­ka­pal­lo­lyön­ti ei iki­nä tule samaan koh­taan tai lyö­jän asen­to ei ole iki­nä täs­mäl­leen sama. Moto­ris­ta ohjel­maa jou­du­taan aina hiu­kan varioi­maan. Tai­to varioi­daan ympä­ris­tön tar­pei­siin. Moto­ri­nen ohjel­ma ilmais­taan eri taval­la, mut­ta sen perus­luon­ne ei muu­tu. Ylei­nen moto­ri­nen ohjel­ma on pit­kä­ai­kai­ses­sa muis­tis­sa. Siel­tä se kai­ve­taan esiin ja sitä pys­ty­tään varioi­maan eri tilanteissa.

Kui­ten­kin ryt­mi tai rela­tii­vi­nen ajoi­tus toi­mii poh­ja­na moto­ri­sil­le ohjel­mil­le ja on vakio, vaik­ka muu­ten ympä­ris­tö vaih­tui­si pal­jon­kin. Liik­keen nopeus­kin voi muut­tua samas­sa moto­ri­ses­sa ohjel­mas­sa. Nopeus vai­kut­taa muun muas­sa voi­miin, voi­man­tuo­ton nopeu­teen, raa­jo­jen nopeu­teen ja kul­jet­tuun mat­kaan ym., mut­ta ryt­mi on sama, vaik­ka nopeus kas­vai­si­kin. Ryt­mi toi­mii moto­ri­sen ohjel­man poh­ja­na ja kaik­kea muu­ta on help­po varioi­da sen ympä­ril­le. Tar­kem­min hitaam­min teh­ty lii­ke hidas­te­taan koko­nai­suu­te­na hitaam­mak­si yksi­köis­sä, jot­ta liik­keen suh­teel­li­nen ajoi­tus pysyy sama­na. Esi­mer­kik­si lyhyem­pi ja pidem­pi heit­to. Joten koko­nai­nen yli olan tapah­tu­va heit­tä­mi­nen voi­daan säi­löä pit­kä­ai­kais­muis­tiin yhte­nä koko­nai­suu­te­na. (Sch­midt & Lee, 2011.)

Mitä kaik­kea voi sit­ten vaih­del­la moto­ri­sen ohjel­man sisällä?

- Liik­keen kokonaisaika

- Liik­keen ampli­tu­di (osaat kir­joit­taa pie­neen pape­riin ja val­ta­vaan luo­kan piirustustauluun)

- Lihak­set. Niin usko­mat­to­mal­ta kuin se kuu­los­taa jois­sain mää­rin lihak­sien vaih­ta­mi­nen onnis­tuu. Rai­bert (1977) tut­ki asi­aa kir­joit­ta­mal­la saman lauseen ensik­si käsil­lä, sit­ten ran­ne immo­bi­li­soi­tu­na, vasem­mal­la kädel­lä, ham­pail­la ja vii­mei­sek­si var­pail­la. Kaik­ki kir­joi­tuk­set pys­tyt­tiin sel­väs­ti tun­nis­ta­maan saman hen­ki­lön kir­joit­ta­mak­si, vaik­ka eri lihak­set työs­ken­te­li­vät! Sama moto­ri­nen ohjel­ma oli käy­tös­sä, vaik­ka eri lihak­set työskentelivät.

Joten mah­dol­lis­tat­ko sinä val­men­nuk­ses­sa­si moto­ri­sen ohjel­man opti­maa­li­sen kehit­ty­mi­sen? Ete­net­kö ope­tuk­ses­sa jär­ke­väs­ti liik­keen tai­to­ta­so huo­mioi­den? Lisäk­si huo­mioit­ko liik­keen ryt­min nopei­den liik­kei­den yti­me­nä ja varioit tai­toa loput­to­mas­ti, mut­ta pitäen liik­keen yti­men samana?

Läh­teet:

Berns­tein, N.A. (1967) The Co-ordi­na­tion and regu­la­tion of move­ments. Oxford: Per­ga­mon Press.

Drowatz­ky, J. & Zucca­to, F. (1967) Inter­re­la­tions­hips between Selec­ted Mea­su­res of Sta­tic and Dyna­mic Balance, Research Quar­ter­ly. Ame­rican Associa­tion for Health, Phy­sical Educa­tion and Rec­rea­tion, 38:3, 509-510, DOI: 10.1080/10671188.1967.10613424

Hoo­ren, B. & Croix, M. (2020). Sen­si­ti­ve Periods to Train Gene­ral Motor Abi­li­ties in Children and Ado­lescents: Do They Exist? A Cri­tical Apprai­sal. Strength and Con­di­tio­ning Jour­nal. 1. 10.1519/SSC.0000000000000545.

Kee­le, S. W., & Pos­ner, M. I. (1968). Proces­sing visual feed­back in rapid move­ments. Jour­nal of Expe­ri­men­tal Psyc­ho­lo­gy, 77, 155-158. doi:10.1037/h0025754

Ker­nod­le, M. & Carl­ton, L. (1992). Infor­ma­tion Feed­back and the Lear­ning of Mul­tiple-Degree-of-Free­dom Acti­vi­ties. Jour­nal of motor beha­vior. 24. 187-96. 10.1080/00222895.1992.9941614.

Lee, T. D., & Magill, R. A. (1983). The locus of con­tex­tual inter­fe­rence in motor-skill acqui­si­tion. Jour­nal of Expe­ri­men­tal Psyc­ho­lo­gy: Lear­ning, Memo­ry, and Cog­ni­tion, 9(4), 730-746. http://dx.doi.org/10.1037/0278-7393.9.4.730

McC­rac­ken, H. & Stel­mach, G. (1977). A Test of the Sche­ma Theo­ry of Disc­re­te Motor Lear­ning. Jour­nal of Motor Beha­vior. 9. 193-201. 10.1080/00222895.1977.10735109.

Rai­bert, M.H. (1977) Motor cont­rol and lear­ning by the sta­te space model. Tech. Rep. No. AI-TR-439. Cam­brid­ge: MIT, Arti­ficial Intel­li­gence Laboratory.

Roths­tein A. L., Arnold R. (1976). Brid­ging the gap: applica­tion of research on video­ta­pe feed­back and bow­ling. Mot. Skills Theo­ry Pract. 1, 35–64

Ryan, R. M. & Deci, E. L. (2000). Self-deter­mi­na­tion theo­ry and the faci­li­ta­tion of int­rin­sic moti­va­tion, social deve­lop­ment, and well-being. Ame­rican Psyc­ho­lo­gist, 55(1), 68-78.

Shea, J. & Zim­ny, S. (1983). Con­text Effects in Memo­ry and Lear­ning Move­ment Infor­ma­tion. Res Q Exerc Sport. 1991 Jun;62(2):187-95. DOI: 10.1016/S0166-4115(08)61998-6.

Sch­midt, R.A., & Lee, T.D (2011) Motor cont­rol and lear­ning: A beha­vio­ral emp­ha­sis (5th edi­tion). Cham­paign, IL: Human Kinetics.

Sch­midt, R.A., & Young, D.E. (1987) Tran­se­fer of move­ment cont­rol in motor lear­ning. In S.M: Cor­mier & J.D. Hag­man (edi­tors), Trans­fer of lear­ning (p. 45-80). Orlan­do, FL: Aca­de­mic press.

Sch­midt, R. A. (1975). A sche­ma theo­ry of disc­re­te motor skill lear­ning. Psyc­ho­lo­gical Review, 82(4), 225-260. http://dx.doi.org/10.1037/h0076770

Swin­nen, S., Sch­midt, R., Nic­hol­son, D. & C. Sha­pi­ro, D. (1990). Infor­ma­tion Feed­back for Skill Acqui­si­tion: Ins­tan­ta­neous Know­led­ge of Results Degra­des Lear­ning. Jour­nal of Expe­ri­men­tal Psyc­ho­lo­gy: Lear­ning, Memo­ry, and Cog­ni­tion. 16. 706-716. 10.1037//0278-7393.16.4.706.

Unger­lei­der, L.G. & Mish­kin, M. (1982) Two cor­tical visual sys­tems. In D.K.Ingle, M.A. Goo­da­le, & R.J.W. Mans­field (edi­tors), Ana­ly­sis of visual beha­viour, pp. 549 - 587. Cam­brid­ge, MA: MIT Press.

Wins­tein, C. J., & Sch­midt, R. A. (1990). Reduced frequency of know­led­ge of results enhances motor skill lear­ning. Jour­nal of Expe­ri­men­tal Psyc­ho­lo­gy: Lear­ning, Memo­ry, and Cog­ni­tion, 16(4), 677-691.