Suunnan muuttamisen ja ketteryyden harjoittelu joukkueurheilussa: teoriasta käytäntöön

Suun­nan­muu­tos­no­peus on ehkä eni­ten har­joi­tet­tu fyy­si­nen omi­nai­suus jouk­kueur­hei­lus­sa. Suun­nan­muu­tos­no­peu­den ole­te­taan ole­van sama asia kuin ket­te­ryys. Ole­te­taan myös sen siir­ty­vän välit­tö­mäs­ti urhei­lu­ken­täl­le. Nor­maa­li töt­sä­ral­li ei har­joi­ta muu­ta kuin suun­nan­muu­tos­ky­kyä. Sil­lä on vain vähän teke­mis­tä ket­te­ryy­den kans­sa. Suun­nan­muu­tos­no­peu­den ja ket­te­ryy­den ero on se, että ket­te­ryys sisäl­tää reak­tii­vi­sen omi­nai­suu­den. Shep­pard & Young (2005) mää­rit­te­le­vät ket­te­ryy­den nopeak­si koko kehon liik­keek­si, jos­sa nopeu­den muu­tos tai suun­nan­muu­tos vas­tauk­se­na ärsyk­kee­seen. Ket­te­ryy­den har­joit­te­lus­sa voi­daan hyö­dyn­tää muun muas­sa näkös­ti­mu­lus­ta, ajoi­tus­ta, reak­tio­ai­kaa, tun­toais­tia, enna­koin­tia ja kuuloaistia. 

Töt­sä­ral­li ei tes­taa mitään muu­ta kuin suun­nan­muu­tos­no­peut­ta. Suun­nan­muu­tok­sel­la ja ket­te­ryy­del­lä on vain pie­ni yhteys esi­mer­kik­si kori­pal­loi­li­joil­la (r = 0.43) (Scan­lan ym., 2014) ja rug­by­pe­laa­jil­la on pie­ni yhteys (Gab­bet ym., 2008). Voi­daan­kin tode­ta, että suun­nan­muu­tos­no­peus ei ole kovin mer­kit­tä­vä fyy­si­nen osa-alue jouk­kueur­hei­li­joil­la. Kun lisäk­si suun­nan­muu­tos­no­peut­ta voi har­joi­tel­la yhdes­sä mui­den omi­nai­suuk­sien (esim.  laji­tai­to ja kog­ni­tii­vi­nen pää­tök­sen­te­ko) kans­sa niin saa­daan win-win-tilan­ne. Lisäk­si kor­keam­mal­la tasol­la urhei­le­vat urhei­li­jat näyt­tä­vät pär­jää­vän parem­min ket­te­ryys­tes­teis­sä kuin alem­pi­ta­soi­set urhei­li­jat (Gab­bet ym., 2008; Hen­ry ym., 2011; Ser­pell ym., 2010; Young, 2011). Näyt­täi­si­kin sil­tä, että menes­tyäk­seen urhei­li­jan on osat­ta­va rea­goi­da eri­lai­siin sti­mu­luk­siin ja vaih­taa suun­taa tai nopeut­ta nopeas­ti. Var­sin­kin iän kart­tues­sa fyy­sis­ten omi­nai­suuk­sien yhteys ket­te­ryys­suo­ri­tus­ky­kyyn vähe­nee ja lajis­pe­si­fien kog­ni­tii­vis­ten teki­jöi­den roo­li koros­tuu (Savo­lai­nen, 2018).

Kuva 1: Ket­te­ryy­den (agi­li­ty) eri kom­po­nen­tit (Shep­pard & Young, 2005).

Töt­sä­ral­lis­ta koh­ti tavoit­teel­lis­ta ketteryysharjoittelua

Ylei­sur­hei­li­jan on pak­ko läh­teä liik­keel­le vas­ta lähet­tä­jän mer­kis­tä, hänen on juos­ta­va vain omaa rataan­sa, ja läh­tö­paik­ka on kai­kil­le sama. Jouk­kueur­hei­li­ja saa liik­kua mil­loin halu­aa, hän saa juos­ta mis­sä halu­aa ja jopa vali­ta itse läh­tö­paik­kan­sa. Abso­luut­ti­sen nopeu­den har­joit­te­le­mi­sel­le on paik­kan­sa jouk­kueur­hei­lus­sa, mut­ta pää­si­säl­lön tuli­si olla ket­te­ryy­den ja kog­ni­tii­vi­sen tai­dok­kuu­den kehit­tä­mi­ses­sä. Mikä har­joi­te kehit­tää juu­ri näi­tä. Vas­taus näyt­täi­si ole­van pienpelit.

Pien­pe­lit ovat monen käy­tös­sä jo nyt, ja ne tun­tu­vat ole­van ket­te­ryy­den har­joit­te­le­mi­seen ehdot­to­man hyviä (Paul ym., 2016). Esi­mer­kik­si Wil­liams ym., (2003) lait­toi­vat 18 pelaa­jaa joko suun­nan­muu­tos­har­joit­te­luun tai pien­pe­li­har­joit­te­luun. Yllät­täen vain pien­pe­li­har­joit­te­lu kehit­ti ket­te­ryyt­tä, kun taas suun­nan­muu­tos­har­joit­te­lu ei kehit­tä­nyt ket­te­ryyt­tä eikä suun­nan­muu­tos­suo­ri­tus­ky­kyä. Pien­pe­lit kehit­tä­vät pää­tök­sen­te­ko­ky­kyä, kos­ka aikaa miet­ti­mi­seen ei yksin­ker­tai­ses­ti ole.

Pelaa­jien vähen­tä­mi­nen (8 v 8 --> 4 v 4) lisää tilas­tol­li­ses­ti mer­kit­se­väs­ti yksit­täi­siä pal­lo­kon­tak­te­ja pelin aika­na mut­tei vähen­nä koko­nais­mat­kaa, joka kul­je­taan pelin aika­na. Toi­saal­ta pien­pe­leis­sä lii­ku­taan huo­mat­ta­vas­ti enem­män taka­pe­rin ja sivut­tain. Moni­puo­li­sem­pi liik­ku­mi­nen tar­koit­taa enem­män suun­nan­muu­tok­sia, ja täs­sä voi olla yksi syy sii­hen, mik­si ket­te­ryys kehit­tyy parem­min juu­ri pien­pe­leis­sä. (Jones & Drust, 2007.)

Voi­maa kan­nat­taa kehit­tää suun­nan­muu­tos­ta varten

Fyy­sis­tä har­joit­te­lua ei kan­nat­ta kui­ten­kaan koko­naan unoh­taa. Voi­mal­la on iso mer­ki­tys suun­nan­muu­tos­no­peu­des­sa. Suun­nan­muu­tok­sen ja ket­te­ryy­den erot on hyvä pitää mie­les­sä, mut­ta joka tapauk­ses­sa voi­mak­kaam­mat urhei­li­jat ovat suun­nan­muu­tos­tes­teis­sä nopeam­pia kuin hei­kom­mat urhei­li­jat (Spi­te­ri ym., 2013). Lisäk­si nopeam­pi suun­nan­muu­tos tar­koit­taa yleen­sä nopeam­paa jar­ru­tus­ta ja sitä kaut­ta nopeam­paa kon­sent­ris­ta vai­het­ta. Kun Green ym., (2011) tes­ta­si­vat urhei­li­joi­ta ja ei-urhei­li­joi­ta, he huo­ma­si­vat, että urhei­li­jat oli­vat jar­ru­tuk­sen jäl­keen nopeam­pia pol­ven ojen­ta­jia kuin ei-urhei­li­jat. Ei-urhei­le­vat vaa­ti­vat pal­jon pidem­män ajan jar­rut­taak­seen ennen kuin he pys­tyi­vät uudes­taan kiih­dyt­tä­mään itsen­sä liikkeelle. 

Eksent­ri­nen voi­ma, mak­si­mi­voi­ma ja hori­son­taa­li­nen voi­ma näyt­tä­vät ole­van erit­täin tär­kei­tä suun­nan­muu­tos­no­peu­den kehit­tä­mi­ses­sä. Voi­ma­har­joit­te­lua tar­vi­taan sopi­vas­sa mää­rin, jot­ta saa­vu­te­taan parem­pi lop­pu­tu­los. Nopeam­mas­ta suun­nan­muu­tos­ky­vys­tä on hyö­tyä vain, jos se yhdis­te­tään ket­te­ryys- ja laji­har­joit­te­luun. Voi­ma­har­joit­te­lu ehkäi­see myös louk­kaan­tu­mi­sia. Näin sik­si, että suun­nan­muu­tok­sis­sa tulee eri­tyi­sen pal­jon eksent­ris­tä työ­tä, jot­ka vaa­ti­vat voimaa. 

Läh­teet:

Gab­bett, T.J., Kel­ly, J.N. & Shep­pard, J.M. (2008) Speed, Chan­ge of Direc­tion Speed, and Reac­ti­ve Agi­li­ty of Rug­by Lea­gue Players, Jour­nal of Strength and Con­di­tio­ning Research, 22, 174-181. [Pub­Med]

Green, B., Bla­ke, C. & Caul­field, B. (2011) A com­pa­ri­sion of cut­ting tech­nique per­for­mance in ruq­by union players. The jour­nal of strength and con­di­tio­ning research, 25(10), 2668-2680.

Hen­ry, G., Daw­son, B., Lay, B. & Young, W. (2011) Vali­di­ty of a Reac­ti­ve Agi­li­ty Test for Austra­lian Foot­ball, Inter­na­tio­nal Jour­nal of Sports Phy­sio­lo­gy and Per­for­mance, 6, 534-545. [Pub­Med]

Jones, S. & Drust, B. (2007) Phy­sio­lo­gical and tech­nical demands of 4 v 4 and 8 v 8 games in eli­te youth soccer players. Kine­sio­lo­gy, 39(2): 150-156. 

Shep­pard, J.M. & Young WB. (2005). Agi­li­ty lite­ra­tu­re review: clas­si­fica­tions, trai­ning and tes­ting. J Sports Sci. 2006 Sep;24(9):919-32. [Pub­Med]

Paul, D., Gab­bet, T. & Nas­sis, G. (2015) Agi­li­ty in team sports: tes­ting, trai­ning and fac­tors affec­ting per­for­mance. Sports medici­ne 46(3). DOI: 10.1007/s40279-015-0428-2

Savo­lai­nen, E. (2018) Esi­mur­ro­si­käis­ten, mur­ro­si­käis­ten ja mur­ro­siän ohit­tai­nei­den jal­ka­pal­loi­li­joi­den lajin­omai­nen suo­ri­tus­ky­ky ja sii­hen yhtey­des­sä ole­vat teki­jät. Jyväs­ky­län Yli­opis­to, Pro-gra­du turkielma.

Scan­lon, A., Humph­ries, B., Tuc­ker, P.S. & Dal­bo, V. (2013) The Influence of Phy­sical and Cog­ni­ti­ve Fac­tors on Reac­ti­ve Agi­li­ty Per­for­mance in Men Bas­ket­ball Players, Jour­nal of Sports Sciences, 32(4):367-74 [Pub­Med]

Ser­pell, B.G., Ford, M. & Young, W.B. (2010) The Deve­lop­ment of a New Test of Agi­li­ty for Rug­by Lea­gue, Jour­nal of Strength and Con­di­tio­ning Research, 24, 3270-3277. [Pub­Med]

Spi­te­ri, T., Cochra­ne, J., Hart, N. & Haff, G.G. & Nimp­hius, S. (2013). Effect of strength on plant foot kine­tics and kine­ma­tics during a chan­ge of direc­tion tasks. Euro­pean jour­nal of sports science, 13(6), 646-652. 

Young, W., Far­row, D., Pyne, D., McGre­gor, W. & Hand­ke, T. (2011) Vali­di­ty and Relia­bi­li­ty of Agi­li­ty Tests in Junior Austra­lian Foot­ball Players, Jour­nal of Strength and Con­di­tio­ning Research, 25, 3399-3403. [Pub­Med]

Wil­liams AM, Ward P, Chap­man C. (2003) Trai­ning percep­tual skill in field hoc­key: Is the­re trans­fer from the labo­ra­to­ry to the field? ResQ Exerc Sport, 74(1):98–103